Sallinette minun ainakin vielä kerran hehkuttaa Cafe Pispalaa? Sain blogihehkutusteni myötä myös Rööperin rouvan Saaran innostumaan kyseisestä paikasta ja sovimmekin treffit Pispalaan sunnuntaiaamulle brunssia silmällä pitäen.
Kun edellisen kerran kävimme brunssilla heinäkuun alussa Cafe Pispalassa, tuntui että homma vielä hieman tökki, mutta nyt kaikki jännitys oli poissa. Otin saman Continental-brunssin kuin silloinkin, mutta nyt siihen kuului myös hedelmiä (hinta oli sama!). Hieno parannus! Syyskuussa paikka saa myös a-oikeudet, joten jatkossa haluavat voivat nauttia vaikka skumppalasin brunssinsa kanssa.
Saara valitsi puolestaan vegeburrito-annoksen ja munakokkelilla, juustolla sekä tofulla täytetty burrito oli niin iso, että minä sain siitä puolet. Kiva näin, sillä sain sitten maistaa kahta annosta. Herkullinen burrito kerta kaikkiaan!
Saara oli yhtä mieltä siitä, että paikka oli ihana yksityiskohtineen ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Nuo lämpöiset skonssit ovat muuten aivan ihania ja suussasulavia. Pistin iloisena merkille, että paikassa kävi tasainen kuhina, ihmiset ovat selkeästi siis löytäneet paikalle!
Olisimme istuneet paikassa vaikka kuinka kauan, mutta Helsingin rouvan piti jatkaa matkaa ja minä jäin hetkeksi fiilistelemään Pispalaa. Silloin kun aloitin kirjoittamaan blogia, me asuimme Pispalassa. Kaikki koiranomistajat tietävät, että kun lenkkeilee muutaman kerran päivässä haukun kanssa, lähitienoot tulee tosissaan koluttua. Olen siis kävellyt näissä maisemissa tovin jos toisenkin. Harmillisesti en blogin alkuaikoina halunnut paljastaa itsestäni mitään, en naamaa enkä asuinpaikkaa. Joten en sitten ikinä käyttänyt Pispalan upeita maisemia hyväksi. Korjasin hieman virhettä ja katselin tuttuja Pyhäjärvimaisemia portailla istuen. Ihana aamu. Naamasta huomannee onnellisuustason. :)
Asuun puolestaan kuului Converset, Espritin farkut, Onlyn pitsitoppi sekä Vilan neule. Korvikset Aarikan.
Tämän jälkeen jatkoin matkaa kotiin lepäämään flunssaa pois. Löysin itseni muutama tunti myöhemmin Hämeenlinnasta, eli lepääminen unohtui jälleen kerran, mutta siitä sitten seuraavassa postauksessa lisää!
Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille ja Saaralle kiitos ihanasta seurasta!