Torstain ja perjantain juhlimme Tammerfesteillä, olihan torstaina ehdottomasti paras bändikattaus. Blogiani seuranneet tietävät, että allekirjoittanut on fanittanut Apulantaa viimeiset 20 vuotta (apua!) ja sehän oli Ratinan viimeinen esiintyjä torstaina. Itse pompin sähköjäniksen tavoin biisien Poistuisitko mun elämästäni, Maanantai tai 0010 aikana, kun taas suurin osa yleisöstä syttyi biiseistä Anna mulle piiskaa, Jumala ja mitä näitä radiohittejä nyt oli. Ihanaa että jaksavat tästä huolimatta muistaa meitä vanhoja fanejakin, jotka kirkuvat kuullessaan biisejä ekoilta albumeilta. :)

Heiluvalla kädellä otettu kännyräpsy, mutta pienet <3 silti.
Mutta asuun. Valkoinen, turkoosi ja oranssi ovat värit, jotka tarttuvat kaapista käteen auringon paistaessa. Festeillä painettiin tällä kertaa oranssissa. Koska peruspönötyskuvat alkoivat tuntua tylsiltä ja odottelimme vielä vieraita, poseerasin sitten mahallani mini-Liljan kanssa. Kuka uskoisi että sama lilja oli viime vuonna n. viisi kertaa tämän korkuinen? :D