Muotia mineille – Minimuotikirppis

Lauantaina järjestettiin Pakkahuoneella ensi kertaa Minimuotikirppis, sunnuntaina järjestetystä Muotikirppiksestä poikinut idea, jossa myytiin käytettyjä lastenvaatteita niin bloggareiden kuin kenen tahansa pöydän varanneen toimesta. Idea oli mielestäni huippu, mutta aavistelin että luvassa on varmasti tungosta. Sadalle ensimmäiselle luvattiin vielä goodie bag, joten menin ajoissa jonottelemaan. Ja kyllä kannatti, jono kasvoi ennen avaamista hurjan pitkäksi. Kuitenkaan jono ei ollut mitään verrattuna hurjaan sunnuntain Muotikirppisjonoon, jonka satuin näkemään ohi lenkkeillessäni! Lauantain jonossa olivat vaunut vähän enemmän edustettuina. ;)

Onnistuin siis saamaan bagin ja pääsin aika ensimmäisten joukossa tutkimaan pöytiä. Aika nopeasti oli tehty muutama havainto: pöydissä oli hurjan paljon vaatetta vauvoille, eli koot 50-92cm olivat hyvin edustettuna (varmasti siksikin, että ne pysyvät parhaassa kunnossa). Onneksi odottavia äitejä pyöri ostoksilla kovasti, tekivät varmasti hyviä löytöjä. Toinen havainto oli, että hinnat olivat aika kovia, 15-20 euroa kovinkin kulahtaneista kengistä tuntuu aika paljolta. Kolmannekseen yllätyin siitä, että kun kyseessä oli MiniMUOTIkirppis ja somessa etukäteen mainostettiin Po.pin yms. vaatetta, löysin joka pöydästä H&M, Lindex ja Seppälä-vaatetta. Ei sillä, että tämä olisi minua haitannut, ehkä vain itse oletin väärin.

Joka tapauksessa, tapahtuma oli kiva ja tunnelma kohdillaan ja tykkäsin, että järjestettiin selkeästi erillinen lastenvaatetapahtuma. Meidän minimme sai pari uusvanhaa vaatetta kaappiinsa (ja minulla oli joku pinkkitutka päällä selkeästi…).

 

Itse himoitsin näitä Magicpoksin Maj’n kenkiä, harmikseni kanoottini ei mahtunut hänen tennareihinsa!

 

 

Onnesta tanssahdellen (minimme innostui aurinkoisesta kelistä suuresti) ajoimme kirppisreissuni jälkeen muuttoauton Helsinkiin ja takaisin, joten meni myöhään iltaan ennen kuin kerkesin kurkata mitä siellä bagissa oli. Ei ollut muuten turha kassi, isoja pakkauksia käyttökelposta tavaraa, kiitos tästä!

 

Pinkkitutka oli mennyt aamulla selkeästi päälle kun itsekin puin, päivän asukuva on otettu myöhään illalla muuttoautoa palauttaessa. Jos jokin on rakas luottovaate, niin se on tuo Zaran jakku. Ei rypisty ja sopii niin moneen tilanteeseen.

 

farkut Vila, toppi Vero Moda, jakku Zara, huivi Desigual
 

Toivottavasti tämä järkätään uudelleenkin, menisin kyllä toistamiseenkin. Olitko itse paikalla lauantaina tai sunnuntain muotikirppiksellä? Tykkäätkö ylipäätään koluta kirppareita?