Tykkään hirveästi laittautua juhliin kuin juhliin, oli kyseessä sitten yo-juhlat, häät, ristiäiset tai valmistujaiset, kunhan ovat juhlat. Mutta mikä ihme siinä on, että aina laittautumisen kanssa tulee kiire? Aina! Eilen kun lähdimme ristiäisiin, oli valtavan kaunis ja aurinkoinen talvipäivä ja ajattelin, että saan otettua asukuvat pihalla kaunista taustaa vasten. Vielä mitä, juoksimme autoon ja lähdimme paahtamaan kohti ristiäisiä ja asukuvat otettiin myöhään illalla kotona, kun olokin oli jo vähän nuutunut. Voi ärsytys.
Oman lisähaasteensa pukeutumiseen teki eilen tuo kasvava etumus, joka tekee muutamista mekoista jo ikävän kittanoita. Päädyin seuraavanlaiseen kokonaisuuteen:

Mekko Nanson I feel pretty/paita Vila/hiuspanta Pieces
Itselleni tuli mieleen näistä rusettiövereistä (mekon vyössä, paidassa ja pannassa on rusetti) joku tarhantäti tai opettaja, mutta näillä mentiin. :)
Pikkuprinsessa sai nimen ja meinasin saada itkukohtauksen kesken tilaisuuden, kun erehdyin ajattelemaan, että seuraavan kerran taidan olla oman lapseni ristiäisissä. Tämä ajatus ei täysin mahdu tajuntaani, mutta yhdistettynä papin puheisiin pienestä ihmeestä meinasin jo paeta nurkan taakse nyyhkimään.
Lahjaksi veimme kirjoituskoneen näköisen soittorasian, olen jotenkin ihastunut tällaisiin vanhan ajan juttuihin ja vanhahtaviin leluihin. Lahja oli ostettu toukokuussa, kun tähän törmäsin ja ennakoin tulevan tilanteen!

Tilaisuus oli ihanan tunnelmallinen ja oman lisänsä tuo tuollainen paukkupakkanen ja talvinen keli!

Paukkupakkasissa pitäisi sitten aloittaa uusikin viikko, mutta en kyllä valita kaiken tuon mustan ja vesisateen jälkeen! Olisiko kenelläkään vinkkiä siihen, mistä saisi halvalla isommat toppahousut? Onko mitään äitiystoppiksia ylipäätään olemassa? Omat ulkoiluhousut alkavat nyt kiristää jo vähän liikaa ja koiran kanssa on pihalle suunnattava päivittäin… Normaalit toppahousutkin maksavat niin hirveästi!
Toivottavasti vietitte onnistunutta viikonloppua ja pystytte nauttimaan talvesta!