Nanso by Anna Ruohonen

Niin kuin uhkasin, kävin viime viikolla tuhlaamassa Nanson lahjakorttini Säde-mekkoon, jonka on suunnitellut Anna Ruohonen. Kaunis, yksinkertainen mekko, joka on todella painava henkarissa, eli kangasta on käytetty mekkoon reippaasti.

 

Piipahdin myös Nanson myyntitapahtumassa ja ostin vain äidille syntymäpäivälahjan, en ehtinyt katselemaan itselleni mitään.

Eilen tuo Säde pääsi käyttöön ensimmäistä kertaa. Voisin kyllä kehua sitä maasta taivaisiin, on niin äärettömän mukava päällä, simppeli ja asusteiksi voi laittaa melkein mitä vaan tuollaisen perusmustan kanssa. Yksi miinus mekossa kuitenkin on, jota en edes tajunnut ennen ystäväni kommenttia. Tuo nauha tulee niin ylös ja kun kangasta on helmassa tuplana tekee tämä yhdistelmä sen, että alaosa jää väkisin hieman ”kekottamaan”. Se ei näy edestä, mutta sivuprofiili yhdistettynä hieman huonoon ryhtiin/seisoma-asentoon saa pienen raskausmaha-efektin aikaiseksi.

No, kotona sitten pyörin mekossa ja katselin sadasta suunnasta, eikä se sitten kotona näyttänytkään niin pahalta ja totesin, että täytyy vain kävellä selkä suorana mekon kanssa. Ihana se on päällä, todella mukava!

Mekko Nanso/sukkikset ja kaulakoru Promod/nilkkurit Firenzestä

 

Istumakuvassa näkyy kuinka valtavasti kangasta on ja sitä on vielä kahdessa kerroksessa.

 

 

Ja se mahaefekti. Vasemmalla mekko on luonnollisesti ja oikealla kiskoin tuon kangasmäärän kasaan, niin näette eron. Taisin myös vetää selän suoremmaksi kakkoskuvaan. Onko tämä häiritsevää vai teinkö nyt yhden kommentin perusteella kärpäsestä härkäsen?

 

Muuten, kuinka moni sortui tiistaina shoppailemaan näitä:

 

 

Saitko haluamasi vai loppuivatko kesken? Mitä tarttui mukaan?