Otsikkoidea lähti siitä, että nyt muutaman päivän lomailtuani minusta tuntuu, että minulla on aikaa. Ja toisaalta bongasin koiralenkillä eilen illalla Pauli Hanhiniemen, eli osasyynsä silläkin. :)
Minulla on aikaa tehdä rakastamiani asioita, eikä minun ole pakko tehdä mitään. Tai no on jotain, mutta kuitenkin. Ehdin pyöriä kolme päivää Tammerfesteillä (joista viimeinen oli kyllä naistenilta ilman keskustaa ja asukuvat jäivät ottamatta, jos jotain julkaistavia kuvia on, niin laitan niitä kun saan kaverilta), olen ehtinyt istua kavereiden kanssa kahvilla, jumpata vaikka useamman jumpan putkeen jos siltä tuntuu, puuhata koiran kanssa, siivota kotona ja kaikkea tavallista. Koin pienen järkytyksen, kun tajusin ettei minulla ole sen kahden vuoden aikana, jonka koira on meillä ollut, ollut sille ikinä ”kunnolla” aikaa. Kamalaa.
Ja mitä treenaamiseen tulee: jos aurinko paistaisi, livahtaisin pihalle makaamaan tai päätyisin terassille. Ei se kuitenkaan paista ja se sopii oikeastaan ihan hyvin. Koiralla ei ole tuskaista olla ja itse voi treenata sielunsa kyllyydestä. Rakastan treenaamista ja sitä, mikä olo siitä tulee. Olen urheillut jollain tavalla säännöllisesti kohta 20 vuotta ja se on elämäntapa, josta ei voi luopua. Olin päässyt jo mielestäni kohtalaiseen kuntoon vuonna 2007, mutta muutama vuosi Thaimaassa vähensi treenin ihan minimiin ja näytin kauhealta, olosta puhumattakaan. Vaaka ei näyttänyt kuin parin kilon eroa, mutta se paino tuli jostain muusta kuin lihaksista ja sen huomasi. Voisin ihan omaksi muistutukseni laittaa joskus pari vertailukuvaa. Onneksi aina nollaan treenin kaikenmaailman herkuilla ja hipoilla. :D
Ja lomafiiliksiä:
Rakastan urbaania maisemaa ja tässä alimmassa kuvassa on minusta ihana fiilis. Se on aika oudosti rajattu, koska leikkasin miehen siitä pois. Mutta idean saa. :)
