Hyppää hyppää beibi hyppää!

Mä täytän ihan kohta 30 vuotta. Silloin kun olin 15-vuotias, kaikki ymmärsivät että juoksin Apulannan keikoilla ja kuuntelin teiniangsteissani biisejä kuten Mitä kuuluu ja Mato. Kai ne ajatteli, että kyllä se kasvaa aikuiseksi. Mutta rakkaus Apulantaan ei kuollut mihinkään, vaan se elää edelleen 17 vuoden jälkeen. Mä alan täpisemään jo illan keikasta ja mikä tässä on parasta: tulen näkemään bändin myös ensi ja sitä seuraavana viikonloppuna! Ja toinen mahtava asia: hyvä ystäväpariskunta tulee ex tempore kanssamme keikalle.

Minä hyppään tänä iltana korkealle, erityisesti sen Madon kohdalla. ;) Ja mietin hetkeä, kun istuin Tonin sylissä keikan jälkeen 15 vuotta sitten. Huolimatta siitä, että olen iältäni aikuinen.

Toppi on ostettu viime kesänä Turkin päiväreissulta, korvikset Vilasta.

Muutamat fiilistelyt, harmi etten ole laskenut montako keikkaa on plakkarissa.

Ihanaista viikonloppua!